Yllättävä kysymys työpaikalla

Käyn mielelläni töissä. Minulla on mielekäs työ ja ihania työkavereita. Puhutaan lomista, sisustamisesta, harrastuksista, ruuanlaitosta ja lapsista. Ja tietenkin paljon työtehtävistä. Ilmapiiri on aika ystävällinen ja ihmiset arvostavat toisiaan.

Lapsettomuudestani ei kovinkaan moni tiedä. Itseasiassa vain yksi henkilö ehkä hieman aavistaa jotain, ja se vain sen takia että hän kuuluu samaan herätysliikkeeseen.

Hiljattain kuitenkin tuli aika yllättäen hetki, jolloin miespuoleinen työkaverini kysyi, mistä minä unelmoin, mitä toivoisin elämästäni. Hän on hyvin läheinen, olemme jutelleet paljon myös elämän vaikeista ja ei niin valoisista vaiheista. Mutta silti, hän on ”vain” työkaveri.

Yllätyin kysymyksestä todellakin. Vastasin hyvin suoraan, oletin, ettei hän ota vakavasti:

”Olin toivonut, että menen naimisiin, saan suurperheen, olen perheenäitinä kotona 45vuotiaaksi asti. Sen jälkeen toimin pienessä yläkoulussa opettajana.”

Ei hän nauranut. Oli hetken hiljaa. Hän kysyi sitten: ”Mitä sitten tapahtui. Yksi lapsi riitti sittenkin?”

”Ei, vaan toivoimme ja toivomme edelleen lisää lapsia.”

Hetken taas hiljaisuutta.

”Mutta ei ole onnistunut. Ja susta on tullut uranainen.”

”Ei niin. Ei ole onnistunut. Ei musta koskaan pitänyt tulla uranainen, mutta jotain tässä piti keksiä.”

Olo on hyvin helpottunut. Olisi vaan enemmän sellaisia hetkiä, jolloin toinen ihminen kysyy aidosti toisen kuulumisia. Ja olisi enemmän rohkeutta jakaa oman elämän vaikeitakin aiheita.

Ihmissuhteet elämäntilanteen muuttuessa

Ajattelen muista ihmisistä lähinnä positiivisesti. En lähde analysoimaan, mitäköhän tuo tarkoitti kun sanoi näin. Luotan siihen, että ihmiset enemmän tai vähemmän aidosti käyttäytyvät. Entäs minä? Minä olen todella huono näyttelemään… Ehkä senkin takia, että suomi ei ole äidinkieleni.

Mutta olen huomannut, että ihmiset suhtautuvat minuun erilailla silloin kun he tietävät, että kärsin lapsettomuudesta.
Esimerkkejä? Esimerkiksi kaveri, jolla on samanikäinen esikoinen kuin itselläni. Tyttömme oli reilun vuoden kun keskustelimme siitä, haluammeko lisää jälkikasvua. Sanoin, että haluamme ja olemme jo yrittäneetkin. Kerroin myös, että esikoisen raskaus alkoi yli vuoden yrittämisen jälkeen.

Hän kertoi, että haluaa n 3 vuoden ikäeroa omille lapsilleen. Ja hän oli varmaan, että meille syntyy lapsi ennen kuin hän edes alkaa odottaan, koska olihan meillä jo yritystä ollut. Niinpä. Olin skeptinen.

No toisin kävi. Heillä tosiaan lapsilla tasan kolmen vuoden ikäero. En ole vieläkään raskaana. Olisin ihan vilpittömästi iloinnut heidän puolestaan, jos hänen suhtautuminen minuunkin olisi ollut aito.

Hän ei halunnut kertoa raskaudestaan minulle. Raskaus tuli ilmi melkein niin kuin vahingossa. Ja hän harmitteli, oli noloa kertoa minulle, että hänellä perheenlisäys tapahtuu juuri oman suunnitelmansa mukaisesti. Just. Onnittelin ja halasin. Hän sanoi, että toivottavasti teilläkin pian tärppää. Eipä ole vaan vieläkään tärpännyt. Tuosta hetkestä on jo 3 vuotta.

Tekemisessä ei enää olla. Hänellä on muita 6 vuoden kotiäitiyttä viettäviä tuttuja tullut elämään. Minulla taas työkavereita ja lapsen päiväkotikavereiden vanhemmat. Ei meillä ollut mitään riitaa.

Toinen esimerkki on ihan päinvastainen. Heille 1. lapsi syntyi kun lapsemme oli puoltoista vuotias. Heillä on jo toinen lapsi, joka on myös jo 2v. Jälkimmäinen on tyttö ja kun aloin käymään meidän lapsen pieneksi jääneitä vaatteita kirjoitin ystävälleni, että alan käymään vaatteita läpi ja hän voi hakea, jos haluaa. Me ei olla tarvittu näitä. Jos joskus tarvitaan niin ehkä osa taas tulisi takaisinkin.

Hän otti välittömästi yhteyttä, lähdetäänpä käymään lenkillä.

- Onko teillä ollut toiveena toinenkin lapsi?

- Kyllä, onhan meillä ollut. Jo pitkään.

Hän taas oli kiinnostonut minunkin elämästä ja tilanteesta. Ei hän voivoitellut. Ei hän yrittänyt antaa vinkkejä. Vaan oli läsnä. Aidosti.

Elämä on jännää. Ihmissuhteet ovat ihmeellisiä. Toisten kanssa tietty elämäntilanne yhdistää, ja taas kun tilanteet muuttuu, ihmissuhde muuttuu tai jää kokonaan.

Ja toisten ihmisten kanssa, elämä voi muuttua kuinka radikaalisti vaan ja elämäntilanteet ovat todella kaukana toisistaan. Mutta ihmissuhde vain syvenee.