Hormoonihöyryä

Tunnen itseni, no ainakin kuukautiskiertoni todella hyvin. Onhan tässä ollut aikaa myös tutustua ja seurata sitä. Pärjään itseasiassa myös ilman ovis-testejä ja tiedän silti, milloin ovulaatio tapahtuu. Tunnen myös pari kolme päivä myöhemmin kuinka minua alkaa paleltaa, vähän samanlainen tunne ku nousisi kuume. Lämmöt siis nousee.
Sitten sama kaava, iho oireilee muutaman päivän, tissit tuntuu kipeältä, päätä särkee, hieman saattaa olla huono olo, hajuaistikin herkistyy ja sitten tulee se päivä kun aamulla huomaankin, että lämmöt on laskenut kun minulla on vaan hiki pitkästä aikaa. Tiedän, että tästä korkeintaan parin päivän päästä alkaa taas uusi kierto.

Mutta nyt. Nämä hoidot ja kemialliset raskaudet on pistänyt koko pakin sekaisin. Ei enää särje päätä. Tisseissä ei mitään sen kummempia muutoksia kierron aikana. Se on sinänsä hieno juttu, mutta en osaa enää tulkita missä vaiheessa ollaan menossa. Iho oireilee milloin mitenkin ja muutokset tapahtuu todella rajusti ja hyvin lyhyessä ajassa. Esimerkiksi aamulla töihin mennessä ei mitään sen kummempia finnejä ja sitten kun palaan kotiin iltapäivällä näytän aivan teiniltä, jolla on pahin akne menossa. Tisseissä ei mitään tuntemuksia. Nukahtamisvaikeudet. Ja lämmöt laskee ja nousee ihan miten sattuu.

Tältä varmaankin tuntuu kun alkaa vaihdevuodet?

Lugesteron taas on sitten kiva keksintö. Se mistä olen itse – ja varmaan myös lähiympäristöni – kärsinyt eniten kuukautiskierron aikana on ollut nuo mielialavaihtelut. Hermostun oviksen aikaan ja sitten pari päivää ennen uuden kierron alkua todella helposti. Ja siis ihan nollasta sataan. En yleensä kiroile. Silloin kyllä. Jos joku pieni ja aivan naurettava juttu ei ihan mene niin kuin pitäisi niin kyllä kuuluu huutoa. Mutta nyt tosiaan kun toisen puoliskon kierrosta käytän tukilääkityksenä lugesteronia niin kyllä oon ollut ihmeen positiivisella tuulella.

Lapsettomuushoidot siis on todella jännät, rankat fyysisesti ja myös henkisesti. En enää tunne kiertoa ja koko kroppa on jotenkin sekaisin. Jospa tämä koko homma kannattaisi.

Joululahja itselleni

Tässä blogi on ollut vähän aikaa tauolla. Ei tarkoituksella. Ja ajatuksia ja aiheita on pyörinyt mielessä paljonkin.

Arki on ollut hyvin kiireinen, paljon käynyt vieraita ja paljon itse oltu viikonloput muualla. Illat on täynnä esikoisen leikkitreffeillä, joulutapahtumilla, työmatkoja ja ihan normi huushollilla. Lisäksi perheemme läheinen on saattohoidossa. Vierailemme hänen luonaan aina kun mahdollista ja tietenkin myös omien voimavarojemme mukaan.

Lapsettomuutta tässä seuraan vähän niin kuin sivussa tällä hetkellä, vaikkakin hoidoissa ollaan päästy seuraavalle levelille. Tuntuukin hassulta, nyt kun alkaa tapahtua taas jotain tällä saralla niin on elämä täynnä kaikkea muuta niin paljon, ettei ehdi sen kummemmin surraa tai tuskailla etukäteen. Eletään hetkessä. En tiedä, onko hyvä vai huono asia, mutta sillä nyt mennään.

Ostin siis joululahjaksi itselleni lääkkeitä. Kalliita sellaisia. Synarela, nenäsumute, jolla saadaan ajettu oma hormonitoiminta alas, oli eka paketti. Ja joulun jälkeen sain jatkaa ostoksia vielä isommalla summalla kun toinen synarela-sumute ja gonal-kyniä piti hankkia. Lääkkeisiin olen tässä vuoden vaihteessa käyttänyt n 600€ ja monta reseptiä tossa vielä odottamassa.

Synarela on kyllä näppärä juttu, aamuin illoin otat vähän suihketta nenään, todella helppo, nopea ja huomaamaton. Töissä aikataulu on aiheuttanut hieman miettimistä, monesta kokouksesta livahtanut ulos ilman mitään selityksiä. Mutta olen yrittänyt näyttää siltä, että olisi tärkeä puhelu tmv. Kukaan ei kysynyt tähän asti mitään.

Gonal-kynä on jo ihan eri juttu. Tosiaan olen saanut piikittää itselleni lääkkeitä tässä ja se ei ihan niin huomaamattomasti kävisi töissä tai kylässä. Onneksi tämä on kuitenkin vain lyhyt vaihe ja iltaisin pistäminen kotona onnistuu aina samaan aikaan. Vaihdevuodet on onnistuneesti käyty läpi kahdessa viikossa, sivuoireetkin on pysynyt kuosissa. Pääkipua, väsymystä ja lämpövaihtelua on ollut, mutta kaikki ihan siedettävää. Jospa sitten todelliset vaihdevuodetkin menee näin näppärästi ohi.

Lääkkeen pistäminen itselle on kyllä sitten sellainen kokemus, jota en osannut oikein arvioida etukäteen. Verenluovutuksessa olen käynyt montakin kertaa ja verikokeiden ottaminenkin on aivan jees, ei aiheuta mitään vastenmielisiä tunteita tai ajatuksia. Luulin siis, että pistäminenkin onnistuu ihan tästä vaan. Kun kävin Naistenklinikalla kontrolloimassa vaihdevuosien tilannetta eli onko synarela tuonut toivottua tulosta, hoitaja antoi onneksi mahdollisuuden harjoitella feikki-kynällä pistämistä. Kyllä siinä hetken tuijotin kynää ja mahaa ennen kuin uskalsin pistää. Jos eka kerta olisi yksin ollut kotona, niin ei olisi mennyt niinkään hyvin, siitä olen aika varma. Hoitaja meinasi vaan, että olisin sitten pyytänyt miestä pistämään. Heh, hän varmaan pyörtyisi <3

Nyt sitten jännitetään, miten gonal vaikuttaa ja montako munasolua saadaan talteen, moniko niistä hedelmöityy ja päästäänkö siirtoon. Saadaanko pakkaseen asti alkioita. Ja tärppääkö.

Oikein onnellista alkanutta uutta vuotta teille kaikille <3

Suunnittelukäynti

En tiedä, kuinka moni teistä lukijoista on käynyt lapsettomuushoidoissa. Me siis ollaan jossain vaiheessa prosessia ja tosiaan tällä hetkellä IVF-jonossa Naistenklinikalle.

Paikallisen sairaalamme lähetteen kautta päästiin muutamassa kuukaudessa ensikäynnille Naistenklinikalle ja siinä suoraan suositeltiin meille IVFää. Jonossa oltu n 3kk ja nyt on takana myös jo suunnittelukäynti!

Vau! Nyt siis suunniteltiin lääkkeet ja aikataulut! Tukena on Terveyskylän ”oma polku”. Sivusto vaikuttaa ainakin nyt ennen hoitojen aloittamista varsin näppärältä, löytyy yleistä tietoa. Löytyy kalenteri. Löytyy tarkempaa tietoa. Löytyy videoita. Terveyskyselyn voi täyttää siinä. Raskaustestien tulokset voi kirjata siihen. Hoitavien lääkäreiden ja hoitajien kommentit, tutkimusten tulokset jne, kaikki tulee siihen. Jonkinlaista keskustelua sairaalahenkilökunnan kanssa siinä voi käydä vissiin myös.

Ekat ja tokat läksyt on jo tehty. Luin siis yleiset ja tarkemmat tiedot IVFstä. Siitä ei varmaan ihan kaikkea jäänyt päähän. Lääkkeiden määrä yllätti. Pistäminen hirvittää, no ainakin jännittää. Muuten odotan hoitoja innolla ja tietenkin toivon positiivisia tuloksia, paljon alkioita. Ja toivottavasti myös ainakin se yksi uusi perheenjäsen!

Toisaalta en usko siihen, että meille joskus vielä se toinen lapsi suodaan. Kun on kuusi vuotta yrittämistä takana ilman yhtäkään alkanutta raskautta. Vaikka syytä lapsettomuuteen ei olekaan löytynyt. Jotenkin oletan, ettei nää hoidotkaan tuo tilanteeseen muutosta. Mutta ei ainakaan tarvitse vanhana keinutuolissa sitten katkerana syyttä itseään tai puolisoa, ettei yritetty kaikkea…

Muistan kuitenkin kolmen vuoden takainen vaihe, jolloin söin clomifenia. 6kk siinä meni syödessä lääkkeitä ja toivoin joka kierrossa positiivista testiä. Hyvinhän kroppa reagoi lääkkeisiin, 2-3 follia saatiin aikaan joka kierrossa, vaikka söin vain puolikkaita tabletteja, eli todella pienellä annostuksella mentiin.

Tässä kuitenkin mietityttää, miten lääkkeet vaikuttaa kehoon. Miten mieleen. Miten pystyy käsittelemään pettymyksiä. Miten vaikuttaa parisuhteeseen. Vuotoa odottelen tällä viikolla alkavaksi. Seuraavassa kierrossa sitten alkaa jo lääkitys. Ja sitten seuraavassa pistokset, punktio ja jos kaikki menee hyvin niin myös tuoresiirto. Huh. Olisiko 2019 vihdoin meidän vuoro?