Menettämisen pelko ja raskausoireet

Kyllä, osittain sama otsikko kuin joskus ensimmäisissä blogiteksteissäni.

Tilanne on muuttunut, olen nyt raskaana. Mutta tämä menettämisen pelko ei ole muuttunut miksikään. Pelkään. Joka päivä. Ja monta kertaa. En sentään koko ajan. Mutta silti. Kuulostelen vointia ihan todella tarkasti. Joka ikinen pieni vihlaisu alavatsassa antaa huolenaiheita. Tai sitten kun tuntuu siltä, että maha on sekaisin niin onko se ensioire jostain listeristä tai jostain muusta vakavasta? Silloin, kun ei saa syötyä ja juotua kunnolla kun on niin huono olo niin pelottaa, että se voisi aiheuttaa lapselle pahaa.

Flunssa ja kuume. Stressi. Liikunta. Esikoisen (pian 7v ja yli 22kg) nostaminen.

Elämä ja ihan tavallinen arki on niin täynnä kaikkea mitä voi pelätä.

Samoin pelkään, että esikoisellemme tapahtuu jotain vakavaa. Voiko oikeasti olla, että meille suodaan niin suuri lahja, että saadaan pitää kaksi lasta? Voiko niin käydä? Vai saadaanko nyt se pieni vauva, jota niin kovasti kaipasimme, ja sitten meidän ihanalle rakkaalle esikoisellemme tapahtuu jotain?

Mutta sitten taas ei voi jättää elämä elämättä. Kai nyt ihan tavallinen arki on elättävä. Flunssassa kun kuume ei nouse liian korkealle niin vauva on ihan hyvässä turvassa tuossa mahassa. Ruuan kanssa olen varovainen, mutta syön suunnilleen kuitenkin mitä milloinkin pystyn. Ja juominenkin onnistuu parhaiten illalla, jolloin tankkaan sitten nestettä oikein kunnolla. Liikunta ei ole tuntunut pahalta ainakaan vielä. Muutama juoksumetrikin on tässä tullut. Salilla olen hieman ottanut rauhallisemmin ja painoja olen pienentänyt. Työstressille en kovinkaan paljon voi. On vaan pakko kestää. Onneksi kesälomalle ei ole enää kovinkaan pitkästi.

En siis ole hysteerinen, vaikka ehkä alkutekstistä sellaisen kuvan voi saada. Mutta kuulostelen vointia ja yritän kuitenkin hieman varovaisemmin kulkea näitä ihania kuukausia.

Raskausoireita alkoi tulemaan heti plussaamisen jälkeen. Paleli monta viikkoa.
Jomotusta alavatsassa, varsinkin ensimmäiset 3-4 viikkoa. Välillä vieläkin. Matala verenpaine ja sen tuomat heikommat hetket ja hiumaus.
Parempi iho. Mulla yleensä kierron mukaiset finnijaksot niin nyt on pysynyt iho tasaisempi, vaikkakin yks ja toinen finni välillä ilmestyykin.
Hiusten (ja karvojen) kasvu on nopeutunut.
Ja sitten tämä pahoinvointi. Se alkoi ensin sillä, ettei pysty syömään mitään makeeta ja kahvin (ihana) tuoksu tuntui ihan kamalalta. Sitten alkoi jatkuva huono olo raskausviikolla 6. Syöminen vähän helpottaa, mutta se, että saa syötyä säännöllisesti edes vähäsen oli todella haastavaa. Kuitenkin pärjäsin aivan hyvin pahoinvoinnin kanssa. Olen oksentanut useammin kuin esikoisen raskaudessa, mutta silloin tuntui koko ajan siltä, että tulisi oksennus. Nyt aamut on ollut pahempia.
Väsymys. Olen nukkunut ensimmäiset viikot aina kun siihen on tullut mahdollisuus. Autossa. Junassa. Töiden jälkeen sohvalla kun lapsella on kaveri kylässä.

Mutta kaikki nuo jutut tuntuu niin pieneltä kun vihdoin ja viimein on raskaana, etten ole valittanut kertakaan kenellekään. Nautin. Ja odotan. Odotan niin kovasti että alkaa tuntuun liikkeet ja että maha kasvaa kunnolla. Odotan niin kovasti jokaista neuvolan ja ultrakäyntiä, kun voi kuunnella ja nähdä pikkuista.

Ja niin odotan sitä meidän ihmettä.

Haamuoireet ja vitivalkoiset testit

Silloin, kun odottaa raskautta ihan mahdottoman paljon alkaa kuunteleen omaa kehoa paljon tarkemmin. Tai ainakin itse tein niin. Aloin seuraamaan kierron pituutta. Luin kierron eri vaiheista. Aloin tutkimaan ja seuraamaan, miltä tuntuu ovulaatio. Missä vaiheessa iho alkaa oireileen tulevia menkkoja. Milloin alavatsassa alkaa jomottaan. Tissit ovat isompia. Ovulaation jälkeen palelee.

Nämä ovat ihan oikeita kehon signaaleja siitä, mitä tapahtuu ja missä vaiheessa kiertoa ollaan menossa.

Mutta sitten. Kun odottaa raskautta oikein kunnolla ja tietää suunnilleen milloin ovulaatio on tapahtunut, niin alkaa jännittämään miten on käynyt. Jokainen pienikin epäilys onnistumisesta pitää oikein fiilistellä. Pakko etsiä tietoa netistä, googlaamalla pitää tutkia, voisiko olla ensimmäisiä raskausoireita.

Ei auta se, että tieteellisemmät sivustot painottaa, ettei oireita oikein ole, ennen kuin menkat jäävät tulematta ja testi on positiivinen. Ei auta se, että järkevimmät ihmiset kertoo, että ”raskausoire” voi olla ihan yhtä hyvin merkki tulevista menkoista. Ja ei välttämättä edes auta se, kun pari päivää ennen oletettuja menkkoja tekee raskaustestin, joka jää aivan vitivalkoiseksi.

Kyllä niitä haamuoireita on yllättävä kirjo. Tosiaan jomotusta alavatsassa. Kipeät rinnat. Isommat rinnat. Huonompi iho. Parempi iho. Alakuulo. Pääkipu. Löysä vatsa. Kova vatsa. Väsymystä. Metallin maku suussa. Huono olo. Jano. Nälkä. Paleleminen. Hikoileminen. Turvotusta. Kovempi pissahätä. Mitähän näitä nyt on.

Äärimmäiset tapaukset on ollut ne, jolloin on tehnyt raskaustestin –toki se on jäänyt myös erilaisissa valoissa ja olosuhteissa ja eri kulmista katsottuna ihan vitivalkoiseksi niin minuutin kuin viiden minuutin tai puolen tunnin jälkeen- ja menkat on alkanut pari päivä etuajassa tai myöhässä, ne on jäänyt -ehkä todellisuudessakin- ainakin kuvitellusti vähän kevyemmäksi. Niin pitäähän sittenkin vielä etsiä tietoa siitä, voiko olla raskaana, vaikka on ollut vuotoa, testi negatiivinen, kuinka yleistä se on jne. Melkoinen luulosairaus. Tai sitten vaan erittäin vahva vauvakuume ja selittämätön lapsettomuus.

Ei ole kovinkaan helppoa luopua toivosta ja orientoitua siihen, että hei, tässä alkaa uusi kierto.

Ja olen aina väittänyt, että oma kierto on todella säännöllinen ja että tiedän milloin tapahtuu ovulaatio, ja ettei ole mitään oireita ennen menkkoja. Mutta väärin, olen ollut todella yllättänyt kuinka kierron pituus vaihtelee ja kuinka paljon pms minullakin on – kuvitellut ja todelliset oireet.