Kaksoset

Joo, kyllä. Kaksoset. Mutta ei meillä.

Rakas ystäväni, ainokaisemme kummitäti laittoi jymyuutiset tekstiviestillä. Heille ei syntynytkään tällä kerralla vain yksi vauva, vaan heille tuli kaksoset! Kyllä, kaksi poikaa.

Tiesimme kyllä, että heille odotetaan perheenlisäystä, mutta kaksosuutiset hän oli pitänyt ihan kokonaan salassa.

Viesti kun tuli niin herätti kyllä niin ristiriitaisia tunteita. Hän on todella rakas ihminen minulle ja olemme aina silloin tällöin jakanut elämämme murheita ja iloja syvällisemminkin. Heillä on ennestään iso perhe, yksi heidän lapsista on kummilapsemme. Kun tiesin, että heille on tulossa taas vauva, niin ehdin asennoitua ja varautua tunteisiin ja olin oikeastaan todella iloinen heidän puolestaan. Nyt tämä yllätti kuitenkin sen verran, että ilon ja hämmennyksen keskelle mahtui myös ”miksi heille?”, ”miksi heille jopa kaksi kerrallaan ja meille ei edes yhtä?” ja tämä uhmaikäisen ”epäreilua!”. Samalla tuli heti mieleen, miten hän on joskus jopa haaveillut kaksosista ja kuinka ihana on, että tämä hänen haaveensa on käynyt nyt toteen. Ja samalla tuli hirveä huoli, kun toinen vauvoista joutui teho-osastolle. Ja mietteet, miten vanhemmat jaksavat ja miten isommat sisarukset saavat kaiken tämän vauva-arjen keskellä tarpeeksi huomiota.

Melkoinen tunteiden myllerrys.

No sain käännettyä kaikki tämmöset negatiivisemmat tunteet jotenkin positiiviseen suuntaan. Onnittelin ja tarjosin apua, jos perhe sellaista kaipaa ja minulla jotain annettavaa heidän tilanteeseen on. Kirjoitin viestin ystävälleni, että jotain hyötyäkin tästä lapsettomuudesta pitää olla – näin voin olla enemmän toisten lasten kanssa ja auttaa ystäviä.

Kun hän vastasi niin purskahdin itkuun.

”Niin ja siksipä haluan jakaa tästä onnesta niin paljon ku haluat juuri sun kans, ku tiiän että haaveilet itsekin vauvasta… <3 En halua että koet lapsettomuuden tuskaa vaan vilpittömästi nuuskutella ja nauttia vaikka sitten meidän vauvan sylissä pitämisestä, kun samalla toivon ja rukoilen sinulle myös omaa. Olen ajatellut sua usein. <3”

Arvostan. Arvostan niin suuresti, että hän, joka ei ole kokenut lapsettomuutta, uskaltaa ottaa aihetta puheeksi. Ja osaa jopa ajatella niin pitkälle ja ymmärtää, että haluaisin oikeasti nauttia vauvan sylissä pitämisestä, nimenomaan aidosti kaikkine ristiriitaisine tunteineen, aidosti ihmetellä pientä ihmettä, ihastella, tuoksutella, silittää ja hyssyttää. Ja samalla kokea myös haikeutta ja surua. Ja hän myös ymmärtää, että vaikka saisin aidosti ja vilpittömästi nauttia heidän vauvoistaan, ettei se poista omia lapsihaaveita tai lapsettomuuden tuskaa. Ja miten voi ymmärtää myös sen, että ehkä joskus tarvitsee myös sitä etäisyyttä omien tunteiden käsittelyyn, että haluaa jakaa onnestaan niin paljon ku itse haluan. Se, että antaa minulle ja tunteille niin paljon tilaa, on aivan ihmeellistä.

On ihanaa, että voi jakaa elämää rakkaiden ihmisten kanssa. Ei todellakaan tarvitse olla samassa elämäntilanteessa, jotta voi ymmärtää ja tukea toista. Aito läsnäolo <3

Äidit ja lapset - leiri

Olenkohan ihan hullu? Osallistuin vanhollislestadiolaisten Äidit ja lapset leirille.

No ei, kuulunhan minä viiteryhmään – olen vanhollislestadiolainen ja minulla on lapsi.

Mutta juurihan siinä se ongelma on. Minulla on lapsi.
Yksi kappale.
Vain yksi kappale.

Lisäksi vauvamahat ja isommat perheet saattaa aiheuttaa kateutta, katkeruutta, surua ja ahdistusta. Ei onneksi aina, mutta tunteiden kirjo on todellakin laaja ja riippuu aina omastakin jaksamisesta. Kyllähän minä myös välillä osaan iloita siitä, ettei kaikki kärsi lapsettomuudesta ja että toisille niitä ihania ihmeitä suodaan. Ja ymmärrän, ettei toisten onni on minulta pois. Mutta silti. Tunteet on tunteet.

Saattaahan siellä leirillä olla joku toinenkin äiti, jolla on vain yksi lapsi. Mutta todennäköisesti hän on paljonkin minua nuorempi ja/tai vasta mennyt naimisiin. Ja mitä vielä todennäköisempää, hän odottaa jo toista lasta. Olen siis varmaankin yksin kokemukseni kanssa.

Mutta juuri tämän takia ajattelinkin mennä. Olen taas kerran erilainen nuori (tai ei ihan enää niin nuori). En vain tässä yhteiskunnassa, jossa kuulun jo vakaumukseni takia marginaaliin vaan myös tuon oman marginaaliryhmäni sisällä… Ajattelin, että haluan mennä juurikin sen takia, etten ole väsynyt siihen, että lapsia syntyisi paljon. Ja että minäkin voin olla väsynyt, vaikka minulla on vain yksi lapsi. Ja että minäkin käyn vaikeita asioita läpi, vaikka on vain yksi lapsi. Ja että minäkin mietin, mikä on minun paikkani ja elämäni tarkoitus. Ja että minäkin olen saanut kokea valtavaa määrä iloa ja onnea lapseni kautta.

No, miten kävi. Juuri miten kuvasin. Muilla oli isoja perheitä. Tai sitten oli yksi alle 2v lapsi, mutta toinen tulossa parin kuukauden päästä. Ja sitten oli niitäkin, joilla on omat pienet alle kouluikäiset lapset mukana ja lisäksi omat jo aikuiset tyttäret lastensa kanssa ovat myös leirillä. Juuri niin perinteinen kaava. Vai oliko sittenkään?

Kyllä siinä kun keskusteltiin asioista ja eri elämäntilanteista ja vaiheista, niin kävi niin vahvasti ilmi, kuinka erilaiset taustat ja tarinat meillä kaikilla on. Ja että jokainen meistä kantaa omia murheita ja kokee iloa eri asioista. Ja tuntuipa hassulta, mutta minäkin erilaisen tarinani kanssa tulin kuulluksi ja ehkä joku ymmärsikin aavistuksen verran, vaikkei samaa olisikaan kokenut.

Ja olipa sitten vielä yksi yllätys. Meille piti alustuksen reilu 50v äiti, jolla on yksi biologinen lapsi. Tämä biologinen lapsi on jo yli 30v ja on jäänyt ainokaiseksi, vaikka lapsia olisi otettu vastaan ilomielin enemmänkin. Kylläpä tuntui lohduttavalta, että joku muu tietää, miltä minusta tuntuu ja mitä ajattelen. Ymmärtää, miten tuntuu siltä, ettei kuulu joukkoon, ettei kukaan ymmärrä yhden lapsen perheen vaikeuksia ja murheita, lapsettomuuden tuskaa kun samalla iloitsee siitä yhdestä ihanasta aarteesta ja miten vaikealta voi välillä tuntua rakentaa se oma identiteetti ja polku, kun se ei menekään perusreittiä pitkin.

Leiri oli oikein onnistunut ja olo oli hyvin rentoutunut ja virkistynyt. Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tyttöni sai uusia kavereita ja hän sai olla yksi muiden keskellä.