Kyytipojan tarina

Eka ivf. Pääsemme tuoresiirtoon hyperstimulaatioriskistä huolimatta. Alkiota kutsutaan kyytipojaksi. Hienosti kehittynyt 3 päivän ikäinen alkio. 8 solua. Aika huomaamaton kaveri. Vaikka pari kertaa oikein nipistelee kohdun suunnassa niin ei sen olemassa olosta tiedä eikä huomaa sen enempää. Niinhän pitääkin tässä vaiheessa olla.

Punktiosta tulee kolmen päivän päästä kaksi viikkoa. Jos olis normi kierto niin kai nyt testin pitäisi olla jo positiivinen. Onneksi ostin 8kpl raskaustestin pakkauksen. Voi testata vaikka vähän useammin… Testissä näkyy haamu. Ihan haalea ja ei siinä kyllä väriä ole. Taitaa olla viivan paikka.

Googlekin vahvistaa, tämän merkkiset testit antavat kuulemma herkästi vielä ihan selkeitäkin viivanpaikkoja. Voi tuskaa, ostin niitä 8kpl.

Punktiosta on nyt 12 päivää. Teen nyt aamupissasta uuden testin. Ei vitsi, kyllä tämä on vahvempi viivanpaikka, tästä saa jopa kuvan otettu:


Mutta silti, ei. Facebookin Lapselliset lapsettomat vahvistaa, ei tästä voi sanoa vielä mitään. Näitä on kuulemma nähty ja osalla ne on positiivisia ja osalla negatiivisia. Just. Eli sittenkin viivanpaikka. Ja oikeastaan huomaankin, että kehon lämpötila on laskemassa. Palelu on loppunut ja oikeastaan vähän välillä kuumottaa. Menkat siis tulee huomenna tai ylihuomenna. Tuleekohan ne tukilääkityksestä huolimatta? Siitäkin Google tietää kertoa, että osalla alkaa Lugesteronista huolimatta, osalla vasta viikko tukilääkityksen lopettamisen jälkeen.

No niin, nyt punktiosta on mennyt 15 päivää. Eilen loppui tukilääkitys. Tänään sitten alkaa vuoto. Joo, ei kunnolla, siteeseen asti ei tuu mitään. Ei oikeastaan punaista verta vielä ollenkaan. Tämä varmaan johtuu Lugesteroneista. Pikku hiljaa menkat siitä tulee läpi. Kyytipoikamme lähtee pöntön kautta isoon maailmaan. Pärjäile siellä.

Vihdoin. Virallinen testipäivä. Siirrosta tasan kaksi viikkoa. Teenkö edes testiä? Tämähän on jo ihan selvä peli. Pakko kai se on tehdä. Kaksi viivaa. Mitä? Kuitenkin niin haaleita, että negahan se on. Punaista verta on tullut myös. Digipolulle kirjoitan negatiivisen tuloksen ja että vuoto on alkanut jo pari päivää aikaisemmin.

Viivat jää vaivamaan koko työpäivän ajan. Samoin se palelu, joka on taas vaivannut vähän aikaa. Ei minua menkkojen aikana palele koskaan, se alkaa vasta ovulaation jälkeen. Onkohan koko keho nyt ihan sekaisin?

Digipolulla hoitaja vastasi, pahoittelut negatiivisesta testistä. Toivoo, että pärjäillään jotenkuten. Lohdutus, että pakkasessa on 8 alkiota. Ohjeet, siitä miten tästä eteenpäin. Pakastealkion siirtoa odottamaan.

Vastaan, että teen illalla varmuuden vuoksi digitaalisen testin. Kyytipoika, ootko vielä messissä?

Apteekissa ihan hölmö olo. Vähän niinku pitäisi sanoa kassatädille, etten ole raskaana, mutta varmistan asian vaan.

Kotona katselen aamun viivoja. Ei ne vaan voi olla viivanpaikkoja. Kyllä niissä näkyy jopa vähän punaista väriä. Digi vahvistaa asian.

Gravid.

Raskaana.

1-2.


Alan itkemään. Olen tällä hetkellä raskaana. Tätä olen odottanut kuusi pitkää vuotta. En ole koskaan esikoisemme raskauden jälkeen saanut kahta viivaa testeihin. Digiä en ikinä edes tehnyt, niin säännöllinen kierto on ollut, että asia on aina ollut ihan selvä.

Mutta tämä vuoto. Samalla kun lähetän kuvan testeistä rakkaalle miehelleni, huomaan kuinka maha vaan tulee kipeämmäksi. Voiko olla totta. Olen just saanut tietää, että pienokainen on yrittänyt kiinnittyä, mutta ei kuitenkaan tullut jäädäkseen. Miksi minun piti saada tietoon, että olen ollut hetken raskaana, mutta menetän tämän pienen elämän alun? Jos ei olisi ollut testipäivä tänään, en olisi tehnyt raskaustestiä.

Seuraava yö on aivan tuskainen. Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Seuraava päivä on onneksi niin täynnä vauhtia töissä, etten asiaa ehdi sen enempää ajattelemaan. Hirvittää vaan, pitääkö siteet ja tamponit verenvuodon aisoissa. Sen verran voimakkaasti veri vuotaa.

Mutta illalla. Tulen kotiin. Onneksi olen hetken yksin. Saan itkeä. Katson vielä digi-testiä, jossa edelleen lukee sama teksti. Otan kuvan muistoksi. Lyhyt oli kyytipojan matka – mutta kuitenkin pitempi kuin oletin.

Miehen ja naisen lapsettomuushoidot

Miehet ja naiset kokee lapsettomuutta ehkä eri tavoin ja ainakin meillä parisuhteessa lapsettomuuden tuska aaltoilee miehellä ja naisella eri taajuuksilla ja frekvensseillä. Mun aloitteesta lähdettiin selvittämään tätä lapsettomuutta ja mun aloitteesta myös vuosi sitten päätettiin jatkaa hoitoja ja siirtyä ivf-hoitoihin.

Mies oli heti mukana – onneksi. Pelkäsin –pitkään ja onneksi turhaan- että asia ei häntä vaivaa, ettei olisi valmis ivf-hoitoihin ja että jäisin tuskan kanssa yksin.

Kuitenkin nämä hoidot lähtökohtaisesti koskee näin fyysisesti lähinnä naisia. Ostetaan lääkkeitä. Apteekissa tuttu myyjä, toivottavasti ei just osuu omalle kohdalle. Vitsi, se huomasi kuitenkin. ”Ei, en ole kipeänä. Haen vaan yhtä lääkettä. Oikeastaan olen nykyään teidän kanta-asiakas.” Seuraavalla kerralla kun kohdataan eskarin eteisessä, hän tuijottaa mun vatsa-aluetta. Vai tuijottaako? En tiedä, ehkä vain kuvittelen eikä hän käynyt katsomassa nimelläni kirjoitettuja reseptejä. Ehkä hän on katsonut. Oikeastaan ihan samaa.

Tuijotetaan kelloa. Sumutetaan suihketta nenään. Piikitetään liuosta vatsaan. Tökitään suppoja emättimeen. Otetaan töistä vapaita. Kokouksista käydään nopeasti vastaamassa puhelimeen, josko se on klinikka. Seuraavaksi lähdetään kokouksesta lääkkeiden takia. Käydään epämiellyttävässä punktiossa. Muutenkin tutkittavaksi pääsee hyvin usein, lääkäri tunnistaa potilaan varmaan paremmin alapään kuin naaman perusteella.

Käydään läpi pääkivut, unettomuudet, turvotukset, hikoilut. Ja itsehän pääsin vielä aika helpolla, lääkkeillä ei kovin pahoja sivuoireita ollut. Tunnustellaan mahdollisia raskausoireita. Jännitetään. Pelätään. Toivotaan. Sitten vuoto. Itketään. Mahaan koskee. Mutta pahinta on tunteiden vuoristorata.

Mies. Käy antamassa spermanäyte. Ok, olihan se jo kolmas kerta. Mutta silti. Miksi miehet tässä pääsee taas helpommalla? Vai pääseekö?

Olen todella kiitollinen mun ihanasta miehestä, joka kyselee mun voinnista. Oli punktion jälkeen koko päivän kotona ja antoi mun levätä. Oli punktiossa mukana ja silitti kättä. Toi mulle ruokaa, kun vasta klo 12 sai syödä ensimmäistä ateriaa punktiopäivänä. Vei minut alkiosiirtoon ja käytti siinä omaa työaikaa. Kyselee, mitä kyytipojalle (siirretty alkio) kuuluu. Muistuttaa, että pitää juoda, ettei tuu hyperstimulaatiota. Innostui 25 munasolusta ja häntä harmittaa kun niistä on kyytipojan lisäksi saatu pakkaseen kuitenkin vain 8kpl.

Nainen pääsee tässä enemmän toimimaan, se helpottaa ainakin itseäni. Mies joutuu seuraamaan vain vierestä. Hänelle toimiminen olisi hyvin luontaista. Nyt kokee varmaan avuttomuutta ja epävarmuutta. Varmasti häntäkin jännittää, on innostunut ja pettynyt. Mutta hän ei pääse tunnustelemaan, ei tiedän vatsan nipistelyistä. Ei voi tehdä raskaustestiä. Ei tiedä vuodon aloituksesta. Hän saa tietää vain sen verran, kun mitä hänelle kerron. Ja haluan kertoa. Mutta en halua, että hän innostuu liikaa. Enkä halua hänelle aiheuttaa pettymyksiä. Yritän olla asiallinen. Hän yrittää ymmärtää.

Ei tämä ole helppoa. Mutta ainakin so far ollaan tuettu toisiamme <3