Miehen ja naisen lapsettomuushoidot

Miehet ja naiset kokee lapsettomuutta ehkä eri tavoin ja ainakin meillä parisuhteessa lapsettomuuden tuska aaltoilee miehellä ja naisella eri taajuuksilla ja frekvensseillä. Mun aloitteesta lähdettiin selvittämään tätä lapsettomuutta ja mun aloitteesta myös vuosi sitten päätettiin jatkaa hoitoja ja siirtyä ivf-hoitoihin.

Mies oli heti mukana – onneksi. Pelkäsin –pitkään ja onneksi turhaan- että asia ei häntä vaivaa, ettei olisi valmis ivf-hoitoihin ja että jäisin tuskan kanssa yksin.

Kuitenkin nämä hoidot lähtökohtaisesti koskee näin fyysisesti lähinnä naisia. Ostetaan lääkkeitä. Apteekissa tuttu myyjä, toivottavasti ei just osuu omalle kohdalle. Vitsi, se huomasi kuitenkin. ”Ei, en ole kipeänä. Haen vaan yhtä lääkettä. Oikeastaan olen nykyään teidän kanta-asiakas.” Seuraavalla kerralla kun kohdataan eskarin eteisessä, hän tuijottaa mun vatsa-aluetta. Vai tuijottaako? En tiedä, ehkä vain kuvittelen eikä hän käynyt katsomassa nimelläni kirjoitettuja reseptejä. Ehkä hän on katsonut. Oikeastaan ihan samaa.

Tuijotetaan kelloa. Sumutetaan suihketta nenään. Piikitetään liuosta vatsaan. Tökitään suppoja emättimeen. Otetaan töistä vapaita. Kokouksista käydään nopeasti vastaamassa puhelimeen, josko se on klinikka. Seuraavaksi lähdetään kokouksesta lääkkeiden takia. Käydään epämiellyttävässä punktiossa. Muutenkin tutkittavaksi pääsee hyvin usein, lääkäri tunnistaa potilaan varmaan paremmin alapään kuin naaman perusteella.

Käydään läpi pääkivut, unettomuudet, turvotukset, hikoilut. Ja itsehän pääsin vielä aika helpolla, lääkkeillä ei kovin pahoja sivuoireita ollut. Tunnustellaan mahdollisia raskausoireita. Jännitetään. Pelätään. Toivotaan. Sitten vuoto. Itketään. Mahaan koskee. Mutta pahinta on tunteiden vuoristorata.

Mies. Käy antamassa spermanäyte. Ok, olihan se jo kolmas kerta. Mutta silti. Miksi miehet tässä pääsee taas helpommalla? Vai pääseekö?

Olen todella kiitollinen mun ihanasta miehestä, joka kyselee mun voinnista. Oli punktion jälkeen koko päivän kotona ja antoi mun levätä. Oli punktiossa mukana ja silitti kättä. Toi mulle ruokaa, kun vasta klo 12 sai syödä ensimmäistä ateriaa punktiopäivänä. Vei minut alkiosiirtoon ja käytti siinä omaa työaikaa. Kyselee, mitä kyytipojalle (siirretty alkio) kuuluu. Muistuttaa, että pitää juoda, ettei tuu hyperstimulaatiota. Innostui 25 munasolusta ja häntä harmittaa kun niistä on kyytipojan lisäksi saatu pakkaseen kuitenkin vain 8kpl.

Nainen pääsee tässä enemmän toimimaan, se helpottaa ainakin itseäni. Mies joutuu seuraamaan vain vierestä. Hänelle toimiminen olisi hyvin luontaista. Nyt kokee varmaan avuttomuutta ja epävarmuutta. Varmasti häntäkin jännittää, on innostunut ja pettynyt. Mutta hän ei pääse tunnustelemaan, ei tiedän vatsan nipistelyistä. Ei voi tehdä raskaustestiä. Ei tiedä vuodon aloituksesta. Hän saa tietää vain sen verran, kun mitä hänelle kerron. Ja haluan kertoa. Mutta en halua, että hän innostuu liikaa. Enkä halua hänelle aiheuttaa pettymyksiä. Yritän olla asiallinen. Hän yrittää ymmärtää.

Ei tämä ole helppoa. Mutta ainakin so far ollaan tuettu toisiamme <3