Onko lapsettomuus jäänyt taakse?

Vai voiko se koskaan oikeastaan jäädä taakse?

Vauvamme, aivan ihana toinen perheemme aarre, on nyt reilu 4 kk. Kyllä pitää todeta, vauvakuplassa ei lapsettomuus oikein paljon paina mieltä. Kiitollisuus on tunne, jota tunnen joka päivä ja koen myös, että jaksan olla rennompi ja vapaampi äiti kuin 7 vuotta sitten esikoisemme kanssa. Johtuuko siitä, että tätä vauvaa niin kauan toivoimme ja teimme paljon töitä sen eteen? Vai ihan vaan siitä, että olen itse kasvanut ja aikuistunut (ainakin vähäsen :D ) vai sittenkin siitä, että tämä on toinen lapsi ja kokemukset ensimmäisestä lapsesta antaa varmuutta? Ehkä se on joku yhdistelmä niistä kaikista seikoista. Olenko sen takia parempi äiti? En. Edelleen menee hermot silloin tällöin ja välillä väsyttää.

No, vauva on tosiaan reilu 4kk. Olemme mieheni kanssa monesti todenneet, että kyllä kannatti lähteä hoitoihin. Ja joka päivä olemme ihmeissään siitä, kuinka ihana rakas pienokainen on tullut meidän perhettä täydentämään. Siskon ajatukset ja tunteet ovat ihan samanlaiset, hän on aivan rakastunut pikku veikkaan. Ja hän toivoo lisää sisaruksia.
Entäs me aikuiset?

Edelleen eletään ilman ehkäisyä. Neuvolassa oli ihana lääkäri - tosiaan hän on mun kuorokaveri ja ajatus siitä että alttoa laulava vieruskaveri tekee minulle töikseen sisätutkimuksia ei aluksi eikä oikein vieläkään innostuta. Oli miten oli. Hänelle sanoin, kun kysyi jälkitarkistuksessa tulevasta ehkäisystä, ettei sellasta meille tule. Meille jokainen lapsi on lahja ja tervetullut. Myös - jos näin käy - lyhyellä ikäerolla. Varsinkin kun katselee tätä asiaa meidän historian näkökulmasta. Hän hymyili, nyökkäsi ja kirjoitti jotain tietokoneelle.
Mutta joo, ei ole kuukautiset vielä alkanut synnytyksen jälkeen. Tosiaan imetän ja aion imettää varmaan taas yli vuoden. Yöt ovat tällä hetkellä tosi levottomia ja vauva syö varmaan 3-5 kertaa. En tiedä, milloin sitten edes olisi mahdollista raskautua taas luomusti. Luulen että kierto palautuu seuraavien 2-3 kuukauden aikana. Mutta en kuitenkaan edes ajattele, että tulisin silloin raskaaksi. Miksi en? No, kun en edellisen synnytyksen jälkeenkään 6 vuoden aikana tullut kertakaan luomusti raskaaksi. Jos kuitenkin kävisi niin, niin seuraava vauva olisi aivan tervetullut, joskin se olisi melkoinen yllätys meille näin pitkän lapsettomuusjakson jälkeen. Eli kyllä, lapsettomuus edelleen vaikuttaa minun ja mieheni ajatteluun.

Entä menisimmekö uudestaan hoitoihin? No, tämä onkin arka aihe. Tai koen araksi. Ei sen takia, etten itse tiedä miten asiaan suhtaudun. Vaan en halua että tutut tai työkaverit alkaa tuijottaa minun mahaa entistä enempää. Joko heille on tulossa seuraava lapsi :P Meillä on naistenklinikalla edelleen alkioita. Ja kyllä, aiomme niitä käyttää. Myös vaikka jokainen toisi meille lapsen ja olisimme sitten melkoinen suurperhe. Omaan arvomaailmaan ei sovi, että heittäisi alkioita roskiin. Voi olla monta mieltä, mutta itse uskon ja olen varma, että niissä alkioissa elämä on jo alkanut, vaikka 'vauvat' onkin vain 3-6 päivän ikäisiä. Ihmeellistä on tosiaan ajatella, että itse suunnittelisimme, milloin tämän pakkasukon jälkeen taas olisimme seuraavaan alkiosiirron tiimoilta yhteydessä sairaalaan. Itsekö päätämme, milloin seuraavalle lapselle annetaan mahdollisuus? Ja mikä olisi hyvä ikäero? Tuntuu hurjalta että näin isoja asioita pitäisi päättää itse, kun on tottunut luottamaan ja ajattelemaan, että korkeampi voima tästä elämän ihmeestä saa päättää. Sairaalasta on annettu vain ohje, että imetys pitää olla loppunut. Eli vielä itselläkin on aikaa olla ajattelematta mahdollista seuraavaa lapsettomuushoitoa.

ELi lapsettomuus ja lapsettomuushoidot tulee olemaan osa meidän elämää vielä jonkun ajan - ehkäpä jopa monta vuotta.

Entäs tuo lapsettomuuden aiheuttama tuska? Onko helpompaa hengittää? On. Tosiaan vauva on nyt vasta 4kk. Kun kuulen raskausuutisia esimerkiksi facen Joulukuiset ryhmässä, jossa jo moni äiti odottaa seuraavaa lasta, en koe katkeruutta, en ole kateellinen että heille tulee vauva ja minulle ei. Mutta kyllä ihmettelen, miten toisille voi olla niin helppoa tulla äidiksi. Ja uskon myös, jos meille ei enempää tule lapsia, että lapsettomuuskokemukset ja -tuskat taas nousee ja painaa mieltä. Olen tosi varma siitä, että kokisin lapsettomuutta taas aivan täysillä, vaikka olenkin kahden aivan ihanan lapsen äiti ja näistä arteista äärimmäisen kiitollinen. Koko perhe, no vauva ei tietenkään osaa ilmaista tai ottaa kantaa, toivoo, että perheemme saisi vielä kasvaa isommaksi.