Päivittäiset valinnat

Yllätyn ja havahdun aina välillä, kuinka paljon lapsettomuus vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni. Edelleen, vaikka olen mielestäni jo oppinut elämään tämän asian kanssa. Edes jotenkuten.
Olen siis kärsinyt tästä toteutumattomasta sekundaarisesta lapsihaaveesta monta vuotta ja tottakai on pitänyt niin lääkärin avulla kuin myös googlen kautta selvittää, mistä lapsettomuus on voinut johtua ja mitä voisin tehdä parantaakseni onnistumisen mahdollisuuksia.

No, siinä on katsottu ruokavaliot, liikunnat, unimäärät, vitamiinit ja tullut kokeiltua preseed, clomifeenit ja lisäksi kaiken maailman poppakonstit.

Mutta kuitenkin. Tykkään silloin tällöin polttaa sikaria. Ihan siis niitä pieniä. En ole koskaan polttanut säännöllisesti, en sikareita enkä tupakkaa. Enkä ole myöskään juonut alkoholia 14 vuoteen. Mutta silti. Edelleen mietin silloin, kun olisi mukavaa seuraa ja tekisi mieli lähteä porukan kanssa polttamaan sikaria, missä vaiheessa kiertoa olen ja voisiko uusi epäonnistuminen johtua siitä yhdestä sikarista.

Tai liikunnan kanssa. Olen tässä lapsettomuusaikana kyllä harrastanut välillä enemmän ja välillä vähemmän liikuntaa. Mutta siinäkin sama juttu. Treenaanko liian kovasti? Vaikuttaako juokseminen kiinnittämiseen? Entäs jos urheilee ja liikkuu liian vähän, vaikuttaako se taas verenkiertoon negatiivisesti.

Voinko ilmoittautua kaverin kanssa liikuntatapahtumiin monta kuukautta etukäteen? Mitä jos olenkin raskaana tapahtuman aikana?

Mitäs lomamatkat? Olemme joskus varanneet lentoja jopa vuodenkin etukäteen. Silloinkin mietin, mitä jos en pystykään lähtemään? Kannattaako odottaa vielä varausten kanssa?

Työpaikan vaihtaminen. Kannattaako edes hakea uutta paikka? Mitä jos tulen saman tien raskaaksi? Joutuisin heti jäämään uudesta työpaikasta ja tehtävästä lomalle.

Talon osto. Mietittiin pitkään, minkälainen talo tai koti halutaan. Kuinka paljon siellä pitäisi olla tilaa? Montako huonetta? Meitä on vain kolme henkeä. Entäs jos on kolmen vuoden päästä viisi henkeä? Viiden vuoden päästä seitsemän henkeä?

Samoin auton kanssa. Meillä oli neljän vuoden ajan työsuhdeauto. Vuokrasopimus oli solmittu näin pitkälle ajalle. Meillä oli just tulossa eka lapsi. Mietin kuinka pitkäksi aikaa meille tuo yksi pieni auto riittää.

Olen onneksi pääsyt aika hyvin pois siitä, että antaisin näitten ajatusten oikeasti vaikuttaa päätöksiin. Eli olen ilmoittautunut urheilutapahtumiin jo muutaman vuoden ajan aina hyvissä ajoin. Lomamatkat on varattu monta kuukautta etukäteen. Olisihan raskaus ja uuden elämän alku ihanin ja paras mahdollinen syy jäädä pois jostain kisasta tai peruuttaa loman!

Talossamme on yksi lastenhuone. Työsuhdeauton vuokrasopimus ehti loppua jo ajat sitten. Ja kyllä mä sen sikarinkin yleensä poltan, kun tekee mieli. Mutta alitajunnassa ja usein ihan tietoisesti käyn mielessäni näitä ajatuksia läpi. Ei nyt päivittäin, mutta kuitenkin useammin kuin viikoittain.

Selittelyä ja poppakonsteja

Tässä, kun on jo yli viisi vuotta toisen lapsen yrittämistä takana niin alkaa olla sellaisia vaiheita, jolloin mieli on maassa ja meinaa luovuttaa ihan täysin. Ihan samaa, kaikki on kokeiltu, syytä ei ole. Ei meille yksinkertaisesti enää toista lasta tule.

No, ensimmäisen lapsen kanssa luovutin myös ja söin magnesiumia sen takia, jospa se auttaisi kuukautiskipuihin. Ne kuukautiset sitten ei tullutkaan. Ehkä magnesiumin takia. Ehkä sen takia, koska oli vuoden ja kolmen kuukauden yrittämisen jälkeen luovuttanut. Ehkä vaan sen takia, että se oli tarkoitettu niin. Who knows.

Mutta magnesiumia kun googlaa niin kyllä sillä vaikutusta hedelmällisyyteen on. Joten ruokavalion tarkastelu lapsihaaveen yhteydessä on aika järkevää. Mutta sitten taas, missä menee järkevän tarkastelun ja epätoivon hölmön hifistelyn raja? Kun kuitenkin moni tulee raskaaksi suurista puutetiloista ja huonosta ruokavaliosta huolimatta ja sitten moni vieläpä vahingossa.

Mitähän tässä on tullut kokeiltua?

Kahvittomuus. Karkkilakko. Syö kaikki mitä tekee mieli. Seksiasentoja. Älä nouse seksin jälkeen. Seksiä joka päivä. Seksiä joka toinen päivä. Välillä kyllä on ollut pidempiäkin taukoja. Sitten on oviksen bongausta. Ja taas bongattomuutta. Magnesiumia. Urheilua. Urheilemattomuutta. Uusia harrastuksia. Monivitamiinia. Greippiä. Lämpöä. Erilaisia teevalmisteita kuten vadelmalehti-teetä. Mönchspfeffer. Yrttejä. Ja pitkään pitkään myös sellaista, ettei jaksa koko asiaa edes miettiä.

Eli kaikkien kukkien on annettu kukkia.

Paitsi nyt löytyy vielä yksi, mitä en ole kokeillut. Rauta. Lähinnä tämä on epätoivon partaalla syiden etsimistä ja itselleen selittelyä. Mutta silti, olen nainen ja olen kärsinyt varsinkin nuorempana runsaista kuukautisista. Nenän limakalvot ovat kuivat, suuhun tulee helposti tulehduksia. Kyllä, väsymystä ja lievää masennustakin on ollut. Raajojen kihelmöintiä ja tunnottomuus on aivan tuttuja oireita. Ihoa kutittaa. Ummetusta. Päänsärkyjä. Kynsien halkeilua. Kylmät kädet ja jalat. Huimausta ja korvien huminaa. Sydämen tykitystä ja ”muljausta”.

Ei nyt ihan kaikki oireet listalta osunut, mutta lähelle täysosumaa pääsen. Tai niin ainakin selittelen itselleni.

Kilpirauhasarvot on otettu pariin otteeseen. Mutta varastorautaa ei ole muistaakseni mitattu koskaan. Hemoglobiini on ollut ihan ok, joskin aina alarajan lähellä. Sitä on tullut testattua aina silloin kun olen käynyt luovuttamassa verta – näitä kertoja tosiaan on noin viisi viimeisen kolmen vuoden aikana…

Eli uusi hifistely-kokeilu. Rautakuuri. Kaikkea kannattaa kokeilla – ainakin lähes kaikkea.

Viimeisenä kuolee toivo

Haamuoireet ja vitivalkoiset testit

Silloin, kun odottaa raskautta ihan mahdottoman paljon alkaa kuunteleen omaa kehoa paljon tarkemmin. Tai ainakin itse tein niin. Aloin seuraamaan kierron pituutta. Luin kierron eri vaiheista. Aloin tutkimaan ja seuraamaan, miltä tuntuu ovulaatio. Missä vaiheessa iho alkaa oireileen tulevia menkkoja. Milloin alavatsassa alkaa jomottaan. Tissit ovat isompia. Ovulaation jälkeen palelee.

Nämä ovat ihan oikeita kehon signaaleja siitä, mitä tapahtuu ja missä vaiheessa kiertoa ollaan menossa.

Mutta sitten. Kun odottaa raskautta oikein kunnolla ja tietää suunnilleen milloin ovulaatio on tapahtunut, niin alkaa jännittämään miten on käynyt. Jokainen pienikin epäilys onnistumisesta pitää oikein fiilistellä. Pakko etsiä tietoa netistä, googlaamalla pitää tutkia, voisiko olla ensimmäisiä raskausoireita.

Ei auta se, että tieteellisemmät sivustot painottaa, ettei oireita oikein ole, ennen kuin menkat jäävät tulematta ja testi on positiivinen. Ei auta se, että järkevimmät ihmiset kertoo, että ”raskausoire” voi olla ihan yhtä hyvin merkki tulevista menkoista. Ja ei välttämättä edes auta se, kun pari päivää ennen oletettuja menkkoja tekee raskaustestin, joka jää aivan vitivalkoiseksi.

Kyllä niitä haamuoireita on yllättävä kirjo. Tosiaan jomotusta alavatsassa. Kipeät rinnat. Isommat rinnat. Huonompi iho. Parempi iho. Alakuulo. Pääkipu. Löysä vatsa. Kova vatsa. Väsymystä. Metallin maku suussa. Huono olo. Jano. Nälkä. Paleleminen. Hikoileminen. Turvotusta. Kovempi pissahätä. Mitähän näitä nyt on.

Äärimmäiset tapaukset on ollut ne, jolloin on tehnyt raskaustestin –toki se on jäänyt myös erilaisissa valoissa ja olosuhteissa ja eri kulmista katsottuna ihan vitivalkoiseksi niin minuutin kuin viiden minuutin tai puolen tunnin jälkeen- ja menkat on alkanut pari päivä etuajassa tai myöhässä, ne on jäänyt -ehkä todellisuudessakin- ainakin kuvitellusti vähän kevyemmäksi. Niin pitäähän sittenkin vielä etsiä tietoa siitä, voiko olla raskaana, vaikka on ollut vuotoa, testi negatiivinen, kuinka yleistä se on jne. Melkoinen luulosairaus. Tai sitten vaan erittäin vahva vauvakuume ja selittämätön lapsettomuus.

Ei ole kovinkaan helppoa luopua toivosta ja orientoitua siihen, että hei, tässä alkaa uusi kierto.

Ja olen aina väittänyt, että oma kierto on todella säännöllinen ja että tiedän milloin tapahtuu ovulaatio, ja ettei ole mitään oireita ennen menkkoja. Mutta väärin, olen ollut todella yllättänyt kuinka kierron pituus vaihtelee ja kuinka paljon pms minullakin on – kuvitellut ja todelliset oireet.

Kummilapset

Olen aina tykännyt lapsista. Jo silloin kun olin itse vielä pieni, toivoin että minulle tulisi lisää sisaruksia – meitä kun on vain kaksi. Tykkäsin hoitaa nuorempia ja keskustella aikuisten kanssa, moni sanoisi, että olin pikkuvanha. Ja voi olla, että piti myös paikkansa. Teininä tykkäsin toimia naapureilla iltaisin lastenhoitajana. Nyt aikuisena olen koulutusalalla töissä, joskin meidän asiakkaat onkin jo melkein aikuisia.

Muistan sen hetken kun vaihto-opiskelijavuonna oli 10 minua nuorempaa lasta isäntäperheessäni. Kyllä, joskus elämä oli yhtä kaaosta. Mutta en unohda koskaan sitä yhdessä tekemisen meininkiä. Toisista välittämistä. Ei koskaan tarvinnut olla yksin, mutta kaikki ymmärsi kun halusi joskus yksin. Erilaisuuden hyväksyntää ja toisten arvostamista. Omasta perheestä löytyy touhuun kuin touhuun kaveria. Sählymatsitkin onnistuu omalla porukalla.

Ja silloin vaihto-oppilasvuonna tuli elämääni myös pienet vauvat. Ei kotimaassani ollut ympärilläni pieniä vauvoja. Suomessa oli. Oli jotain aivan ihmeellistä pitää pientä vauvaa sylissä, ihmetellä miten toinen voi olla niin pieni ja niin täydellinen. Niin viaton ja luottavainen. Pieni vauva kun nukahtaa syliin, niin muu maailma katoaa ympäriltä.

Olen saanut suuren kunnian toimia monen lapsen kummitätinä. Joka kerta se koskettaa tosi syvästi ja monenlaiset ajatukset käy mielessä. Aina nousee myös kielteisiä ajatuksia. Harmittaa, että meillä ei ole omia lapsia enemmän kuin tämä yksi. Mutta joka kerta kiitollisuus voittaa. Olen todella otettu, että läheiset ihmiset –sellaiset, jotka tietää meidän lapsettomuudesta, mutta myös sellaiset, jotka eivät tiedä – luottavat niin paljon, että haluavat minut ja meidät pariskuntana ja perheenä heidän pienelle aarteelle kumppaniksi elämän matkalle. Tyttäremmekin ajattelee, että saa olla kummisisko näille muille häntä vanhemmille ja häntä nuoremmille kummilapsillemme.

Tuntuu hyvältä, että saa olla toisillekin lapsille turvallinen ja läheinen aikuinen. Kummina ei tarvitse vastata kasvatuksesta, kuitenkin lapsi voi viettää esimerkiksi viikonloppuja meillä tai lähdetään yhdessä päivän retkelle. Ymmärrän ehkä hieman, mitä isovanhemmuus voisi ehkä tarkoittaa – kokonaisvastuu on muualla, mutta saa osallistua. On lapselle tärkeä ja rakas läheinen ihminen ja itsekin rakastaa sitä lasta paljon – jos ei kuitenkaan samalla tavalla kuin omaa.