En tiedä, kuinka moni teistä lukijoista on käynyt lapsettomuushoidoissa. Me siis ollaan jossain vaiheessa prosessia ja tosiaan tällä hetkellä IVF-jonossa Naistenklinikalle.
Paikallisen sairaalamme lähetteen kautta päästiin muutamassa kuukaudessa ensikäynnille Naistenklinikalle ja siinä suoraan suositeltiin meille IVFää. Jonossa oltu n 3kk ja nyt on takana myös jo suunnittelukäynti!
Vau! Nyt siis suunniteltiin lääkkeet ja aikataulut! Tukena on Terveyskylän ”oma polku”. Sivusto vaikuttaa ainakin nyt ennen hoitojen aloittamista varsin näppärältä, löytyy yleistä tietoa. Löytyy kalenteri. Löytyy tarkempaa tietoa. Löytyy videoita. Terveyskyselyn voi täyttää siinä. Raskaustestien tulokset voi kirjata siihen. Hoitavien lääkäreiden ja hoitajien kommentit, tutkimusten tulokset jne, kaikki tulee siihen. Jonkinlaista keskustelua sairaalahenkilökunnan kanssa siinä voi käydä vissiin myös.
Ekat ja tokat läksyt on jo tehty. Luin siis yleiset ja tarkemmat tiedot IVFstä. Siitä ei varmaan ihan kaikkea jäänyt päähän. Lääkkeiden määrä yllätti. Pistäminen hirvittää, no ainakin jännittää. Muuten odotan hoitoja innolla ja tietenkin toivon positiivisia tuloksia, paljon alkioita. Ja toivottavasti myös ainakin se yksi uusi perheenjäsen!
Toisaalta en usko siihen, että meille joskus vielä se toinen lapsi suodaan. Kun on kuusi vuotta yrittämistä takana ilman yhtäkään alkanutta raskautta. Vaikka syytä lapsettomuuteen ei olekaan löytynyt. Jotenkin oletan, ettei nää hoidotkaan tuo tilanteeseen muutosta. Mutta ei ainakaan tarvitse vanhana keinutuolissa sitten katkerana syyttä itseään tai puolisoa, ettei yritetty kaikkea…
Muistan kuitenkin kolmen vuoden takainen vaihe, jolloin söin clomifenia. 6kk siinä meni syödessä lääkkeitä ja toivoin joka kierrossa positiivista testiä. Hyvinhän kroppa reagoi lääkkeisiin, 2-3 follia saatiin aikaan joka kierrossa, vaikka söin vain puolikkaita tabletteja, eli todella pienellä annostuksella mentiin.
Tässä kuitenkin mietityttää, miten lääkkeet vaikuttaa kehoon. Miten mieleen. Miten pystyy käsittelemään pettymyksiä. Miten vaikuttaa parisuhteeseen. Vuotoa odottelen tällä viikolla alkavaksi. Seuraavassa kierrossa sitten alkaa jo lääkitys. Ja sitten seuraavassa pistokset, punktio ja jos kaikki menee hyvin niin myös tuoresiirto. Huh. Olisiko 2019 vihdoin meidän vuoro?
Olen 33vuotias saksalainen nainen, joka avaa tässä yhtä sun toista asiaa omasta elämästään. Varsinkin sitä yhtä. Perheeseen kuuluu mun lisäksi mies, tytär ja poika. Blogi toimii ajatusten kaatopaikkana. Lapsettomuudesta olen kärsinyt yhteensä yli 7 vuotta, siitä 6 vuotta sekundaarista lapsettomuutta. Ja matka jatkuu.
tiistai 4. joulukuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Sekavia ajatuksia
Vauvavuosi on ohi. Ja on todella haikea fiilis. Kyllä tästä vuodesta on nautittu kaikesta univajeesta, hammaskiukusta, räkätaudeista huolima...
-
Eka ivf. Pääsemme tuoresiirtoon hyperstimulaatioriskistä huolimatta. Alkiota kutsutaan kyytipojaksi. Hienosti kehittynyt 3 päivän ikäinen al...
-
Kyllä. Kaksi viivaa. Siinä ne on. Toinen on todella haalea, mutta silti ihan selvästi näkyy. Mielessä vielä helmikuun kemiallinen raskaus....
-
Biokemiallinen raskaus. Niin kai lääkärit sitä meidän kyytipojan aiheuttamaa plussaa kutsuvat. No, itse ajattelen, että se oli paljon ene...