tiistai 14. marraskuuta 2017

Miten minä muka lapseton?

No niin. En olisi minäkään voinut kuvitella lapseni syntymän jälkeen, että tulisin kokemaan uudestaan lapsettomuutta.

Ennen ensimmäistä raskautta oli hyvin selkeetä. Olimme lapseton pariskunta ja suurin osa ihmisistä ympärillämme tiesi, että ottaisimme lapsia mielellään vastaan. Kuitenkin harva läheinen tiesi, että lapsettomuuteeni liittyi jo silloin suurta tuskaa ja epätoivoa. Moni tuttumme taistelee oman jaksamisen kanssa juuri toisenlaisen asian takia, lapsia syntyykin paljon. Niin lapsettomuus oli joillekin kateuden aihe. Ei varmaan kukaan antaisi omia lapsia pois, mutta mun ja meidän elämä näyttäytyi varmasti hyvin helpolta. Voidaan mennä ja tulla, ei tarvitse huolehtia kuin itsestämme, saadaan nukkua ja syödä rauhassa, käydä harrastuksissa ja matkustaa ulkomaille. Se, että minulla ja meillä voikin olla rankkaa ihan eri syystä, oli ja on edelleenkin monelle hyvin vaikeaa käsittää.

Silloin kuitenkin muuta lapsettomat ymmärsivät, miltä tuntuu. Olimmehan samassa tilanteessa. Nyt kuitenkin lapsettomien ja lapsellisten suhtautuminen on hyvin samanlaista:

”Iloitse siitä yhdestä lapsesta.”

”Sinulla on kuitenkin yksi lapsi.”

”Monelle ei anneta edes sitä yhtä.”

”Et ymmärrä miltä tuntuu olla lapseton. Etkä ole lapseton.”

Todellakin iloitsenkin. Kyllä, minulla on se yksi ihana, rakas lapsi. Muakin harmittaa, ettei kaikille suoda edes sitä yhtä lasta. Odotettiin mekin ensimmäistä raskautta reippaasti yli vuoden. Niin, en ole enää lapseton. Mutta. Kyllä edelleen koen lapsettomuutta ja kaikki siihen liittyvät ajatukset, pelot, epäilykset, epätoivot, tuskat ja surut. Joka kuukausi. Tunteiden skaala on suuri. Ja ehkä se on jopa vielä suurempi kuin sillä, joka ei ole kokenut raskautta ja vanhemmuutta, koska täysin lapseton ei ehkä voi ymmärtää sitä rakkautta, jota tuntee omaa lasta kohtaan. En tiedä, en ainakaan itse tiennyt, ennen kuin tulin raskaaksi ja sain tämän aarteen. Ja lisäksi tuskailen ei pelkästään vain minun ja mieheni lapsettomuuden kanssa, vaan myös lapsemme sisaruksettomuuden kanssa.

Koin olevani hyvin yksin. En kuulu enää lapsettomiin ja heiltä ei enää löydy tukea minun lapsettomuuteeni. Enkä kuulu niihin, jotka ovat tyytyväisiä oman perheen kokoon. Enkä myöskään yhteisömme suuren lapsiluvun kanssa kamppaileviin.

Onneksi on sittenkin olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät. Muut lapselliset lapsettomat! Heitä on. En olekaan yksin tilanteessani. Enkä ole yksin ajatusteni kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sekavia ajatuksia

Vauvavuosi on ohi. Ja on todella haikea fiilis. Kyllä tästä vuodesta on nautittu kaikesta univajeesta, hammaskiukusta, räkätaudeista huolima...