Isänpäivän ajatuksia

Isänpäivänä juhlitaan meidän maailman parasta isää! Hän on huolehtivainen ja osaa sopivasti kasvattaa ja hassutella. Ja juhlitaan sitä, että meillä on lapsi. Kiitollisuus täyttää hetkeksi sydämen. Kiitos, että olet meidän lapsi ja saamme olla sinun vanhemmat. Ilman sinua ei meidän perheessä olisi isänpäivää. Sitten kiitollisuudesta huolimatta sydämeen alkaa sattua. Saammeko koskaan kokea samaa elämän ihmettä uudestaan?

Vuodessa on monta juhlapäivää, jolloin juhlitaan perhettä tai muuten vaan perheen kesken. Lisäksi on kaikenlaisia tapahtumia lapsiperheille tai joissa nostetaan lapsellisuus ja lapset erityisesti esille.

Se on ihanaa ja todella hyvä juttu. Lapset on tärkeitä ja ilman heitä ei aikuisilla tai yhteiskunnalla olisi tulevaisuutta.

Mutta joka kerta taas tämä lapsettomuus nousee mieleen. Meillä on lapsi ja olemme sitä kautta päässeet näihin lapsi- tai perhetapahtumiin. Ja sen kautta olemme saaneet paljon uusia tuttuja. Mutta kuitenkin. Näissä tapahtumissa on yleensä perheitä, joissa on enemmän kuin 1 lapsi. On raskaana olevia naisia paljon. Ja vaikka en todellakaan näe muiden ihmisten sydämiin tai ajatuksiin niin koen monesti, etten itse pysty olemaan niin iloinen ja vapaa kuin he. Ahdistaa. Minäkin haluaisin olla raskaana. Minäkin haluaisin isomman perheen. Minäkin haluaisin lapselleni sisaruksia. Minäkin haluaisin elää kasvavan perheen arkea. Jakaa ajatuksia siitä. Mutta en voi. Pitää yrittää näyttää siltä, että 1 lapsen perhe on suunniteltu näin ja että olen tyytyväinen siihen. Elämäni taas näyttää niin helpolta. Vaikka se ei todellakaan ole sitä.