perjantai 17. marraskuuta 2017

Jaksaminen - mistä voimaa?

Lapsettomuus koetaan monesti psyykkisesti hyvin vaikeaksi ja raskaaksi. Näin minäkin.

Nettikin neuvoo, ota rennosti. Stressi on huonoa hedelmällisyydelle.

Ja lisäksi kaiken maailman juttuja ruokavinkeistä, painosta, liikunnasta ja seksiasennoista.
Otapa siinä rennosti.

Mutta mistä saan voimaa? Mitä auttaa jaksamaan?

Kyllä itse nautin ruuasta. Nautin nimenomaan terveellisestä ruuasta ja ruuan laitosta. Kivaa syödä hedelmiä ja vihanneksia. Se että on jättänyt sokerit vähemmälle, kahvit vähemmälle. Kyllä siinä huomaa, että jaksaa oikeasti paremmin. En kuitenkaan ressaa ruuasta. Syön myös herkkuja.
Liikunta tuo hyvinvointia myös ja hiljaisella metsäpolulla saa aina pään tyhjemmäksi. Kyllä tämä lapsettomuus käy mielessä joka lenkillä…

Pianoa soittaessani en kykene ajattelemaan mitään muuta kuin tuijottelen nuotteja ja yritän koordinoida käsien liikkeitä niin että ulosanti on muidenkin ihmisten korvien kestettävissä. Mutta tässä siis minun täyttyy keskittyä niin paljon, ettei mitään muita ajatuksia mahtuu samanaikaisesti päähän.

Parisuhde. Mies on rakas ja rakastaa. Olen joskus miettinyt, että ajatteleeko hän, että minä olen syyllinen lapsettomuuteemme? Ja siltikö hän jaksaa rakastaa? Se auttaa jaksamaan, että on yhteinen asia. Ja auttaa minua myös hyväksymään itseäni. Olen miettinyt itsekin, onkohan syy minussa? Miksi kehoni ei toimi niin kuin kuuluisi. Olenko oikea nainen? Mutta hän rakastaa minua ja kelpaan sellaisena ku olen <3

Vertaistuki, lukeminen ja kirjoittaminen. Olen jo pitkään tykännyt lukea muiden ihmisten kokemuksia lapsettomuudesta. Kyllä ne saa monesti kyyneleitä silmiin. Ja olen ihaillut, miten jotkut naiset ihan omalla nimellä julkisuudessa uskaltaa avata tätä kuitenkin niin intiimiä asiaa. Olen huomannut, että kirjoittaminen auttaa minua myös. Sen takia aloitin blogia. Voin kirjoittaa ihan tyhmiäkin ajatuksia. Vaikkakin vähän pelottaa, että kuinka nopeasti joku tunnistaa, kuka olen ja eniten ehkä se, että se ihminen ei kerro minulle siitä. Mitä taas toivon, on, että syntyisi keskustelua ja ihmiset alkaisivat kommentoimaan ja keskustelemaan. Antamaan vertaistukea niin minulle kuin myös toisillensa.

Ja ennen kaikkea oma lapsi auttaa jaksamaan. Vaikka samalla pelkään, että samoja vaiheita en saa kokea uudestaan. Ja hän tuo mieleen aina sen, että hän on ainoa lapsi. Mutta silti. Hän on äärettömän rakas. Hän on aito. Hän vie ajatukset muualle. Ja olen niin kiitollinen, että saan olla äiti.

Muut lapset. Ihanaa, saan olla kummitäti viidelle lapselle. Ja lisäksi myös miehen kummilapsille. Saan olla syli yhteisömme isojen perheiden lapsille, kun heidän vanhempiensa sylit ovat täynnä. Saan siinä nauttia lasten tuomista parhaista puolista ilman, että kannan kasvatuksesta kovinkaan paljon vastuuta. Samalla kuitenkin pieni vauva ja isojen perheiden vanhempien väsymys tuntuvat epäreiluilta. Miksi lapsia ei voida antaa tasaisesti? Miksi toisten annetaan kärsiä siitä, että lapsia syntyy paljon ja toiset kärsii lapsettomuudesta?

Tämä koko elämä on yhtä tasapainoilua. Koko ajan opin lisää. Niin itsestäni kuin muista. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sekavia ajatuksia

Vauvavuosi on ohi. Ja on todella haikea fiilis. Kyllä tästä vuodesta on nautittu kaikesta univajeesta, hammaskiukusta, räkätaudeista huolima...