Ura ja vauvakuume

Tästä aiheesta voi olla kokemusta aika monella naisella, jos on haaveena lapsi. Moni varmaan miettii miten lapsi ja äitiys- ja vanhempainlomat vaikuttavat omaan uraan. Itse olen kokenut näitä ajatuksia yllättävänkin usein, lapsia on tosiaan vain yksi.

Voinko hakea tuota työtä? Mitä, jos tuun heti raskaaksi ja jään pois pitkäksi aikaa? Haaveena tosiaan olisi suurperhe. Mitäs siis jos sitten lapsia tulisikin useampi peräkkäin? Se olisi epäreilua työnantaja kohtaan. Se olisi epäreilua myös asiakkaita kohtaan. Jättäisin heidät kaikki pulaan.

Tässä nousee oma tunnollisuus ja vastuunkantamisen käsitys. Vaikka ilman muuta ja joka tapauksessa perhe ja lapsi olisivat minulle paljon tärkeämpiä.

No, entä jos en ikinä tuukaan enää raskaaksi. Mitä, jos ainoat poissaolot töistä onkin vuosilomat, saikut ja mahdollisesti muutama opintovapaa? Kaduttaisi varmasti, että työt jäi hakematta. Saahan töistä uutta ajateltavaa, sisältöä elämään. Jotain sellaista sisältöä, jonka mielekkyyteen voi jonkin verran vaikuttaa. Toisin kuin tähän lapsettomuuteen, jonka edessä on hyvin voimaton.

Kyllä. Ehkä kukaan ei ymmärrä näitä työhön ja urasuunnitteluun liittyviä ristiriitaisia ajatuksia, mutta itse olen ollut monta kertaa tilanteessa, jossa olen miettinyt näitä. Ensimmäisen kerran heti ennen ensimmäistä oman alan työsuhdetta. Sain sijaisuuden, puolen vuoden pätkän. Olin todella iloinen. Oman alan töitä. Ja vain puoli vuotta. Kyllä mä tän pätkän saisin tehtyä, vaikka tulisin raskaaksi. Mutta mitä jos siinä olisikin jatkoa? Ei ollut jatkoa, vaan viranhaltija tuli takaisin. Sain toisen pätkän toisesta paikasta. Tulin raskaaksi. Siellä olisi ollut jatkoa, mutta vain sijaisuuden muodossa. Joten kerroin esimiehelleni ollessani rv 28, että en valitettavasti voi ottaa vastaan seuraavaa pätkää.

Vuoden olin kotona lapsen kanssa. Haluttiin lapsellemme heti sisarusta ja minulla ei ollut vakinaista työpaikkaa niin hain töitä. Pääsin haastatteluun. Sain paikan. Kyllä hirvitti, mitä jos tuun heti raskaaksi ja joudun kertomaan että olen jäämässä äitiyslomalle. Ja se mahdollisesti vielä koeajalla. Jälkeenpäin ajateltuna ihan typerää.

Minut ehdotettiin toiseen tehtävään. Taas mietin pitkään, annanko suostumuksen vai en. Kyllä se veisi minua urallani eteenpäin. Mutta kun en haluaisi välttämättä tehdä uraa. Haluaisin lapsen. Mitä jos kieltäydyn. Ehkä sekä ura että lapsi jäisi saamatta. Yhdelle tutulle kerroin tästä. Pesti kestäisi 3 vuotta, mitä jos pystyn tekeen sitä vain alle vuoden? Hänkin lohdutti, ettei kukaan pysty lupaan kolmeksi vuodeksi eteenpäin, että olisi toimintakykyinen. Ok. Annoin suostumuksen ja sain paikan.

Ja näiden kolmen vuoden sisällä työnantaja ehti tarjota taas uutta paikkaa. Pitäisikö työnantajalle kertoa? Ei kai. Nyt vihdoinkin olen tullut siihen tulokseen, etten voi elää koko ajan mitä-jos-elämää.
Jos tulisin raskaaksi, niin se olisi maailman ihanin syy jäädä pois töistä. Enkä töissäni ole korvaamaton. Eikä työnantaja tiedä kauanko olin toivonut raskautta. Jos se laukaisisi jonkun kommentin, että pitihän juuri nyt hankkia lapsia niin varmasti kertoisin, että hei, yritetty on yli 5 vuotta.

Elämässä pitää olla muutakin kuin lapsettomuus ja elämässä pitää mennä eteenpäin. Vaikka se välillä vaikealta tuntuukin.