Tunnen itseni, no ainakin kuukautiskiertoni todella hyvin. Onhan tässä ollut aikaa myös tutustua ja seurata sitä. Pärjään itseasiassa myös ilman ovis-testejä ja tiedän silti, milloin ovulaatio tapahtuu. Tunnen myös pari kolme päivä myöhemmin kuinka minua alkaa paleltaa, vähän samanlainen tunne ku nousisi kuume. Lämmöt siis nousee.
Sitten sama kaava, iho oireilee muutaman päivän, tissit tuntuu kipeältä, päätä särkee, hieman saattaa olla huono olo, hajuaistikin herkistyy ja sitten tulee se päivä kun aamulla huomaankin, että lämmöt on laskenut kun minulla on vaan hiki pitkästä aikaa. Tiedän, että tästä korkeintaan parin päivän päästä alkaa taas uusi kierto.
Mutta nyt. Nämä hoidot ja kemialliset raskaudet on pistänyt koko pakin sekaisin. Ei enää särje päätä. Tisseissä ei mitään sen kummempia muutoksia kierron aikana. Se on sinänsä hieno juttu, mutta en osaa enää tulkita missä vaiheessa ollaan menossa. Iho oireilee milloin mitenkin ja muutokset tapahtuu todella rajusti ja hyvin lyhyessä ajassa. Esimerkiksi aamulla töihin mennessä ei mitään sen kummempia finnejä ja sitten kun palaan kotiin iltapäivällä näytän aivan teiniltä, jolla on pahin akne menossa. Tisseissä ei mitään tuntemuksia. Nukahtamisvaikeudet. Ja lämmöt laskee ja nousee ihan miten sattuu.
Tältä varmaankin tuntuu kun alkaa vaihdevuodet?
Lugesteron taas on sitten kiva keksintö. Se mistä olen itse – ja varmaan myös lähiympäristöni – kärsinyt eniten kuukautiskierron aikana on ollut nuo mielialavaihtelut. Hermostun oviksen aikaan ja sitten pari päivää ennen uuden kierron alkua todella helposti. Ja siis ihan nollasta sataan. En yleensä kiroile. Silloin kyllä. Jos joku pieni ja aivan naurettava juttu ei ihan mene niin kuin pitäisi niin kyllä kuuluu huutoa. Mutta nyt tosiaan kun toisen puoliskon kierrosta käytän tukilääkityksenä lugesteronia niin kyllä oon ollut ihmeen positiivisella tuulella.
Lapsettomuushoidot siis on todella jännät, rankat fyysisesti ja myös henkisesti. En enää tunne kiertoa ja koko kroppa on jotenkin sekaisin. Jospa tämä koko homma kannattaisi.
Olen 33vuotias saksalainen nainen, joka avaa tässä yhtä sun toista asiaa omasta elämästään. Varsinkin sitä yhtä. Perheeseen kuuluu mun lisäksi mies, tytär ja poika. Blogi toimii ajatusten kaatopaikkana. Lapsettomuudesta olen kärsinyt yhteensä yli 7 vuotta, siitä 6 vuotta sekundaarista lapsettomuutta. Ja matka jatkuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sekavia ajatuksia
Vauvavuosi on ohi. Ja on todella haikea fiilis. Kyllä tästä vuodesta on nautittu kaikesta univajeesta, hammaskiukusta, räkätaudeista huolima...
-
Eka ivf. Pääsemme tuoresiirtoon hyperstimulaatioriskistä huolimatta. Alkiota kutsutaan kyytipojaksi. Hienosti kehittynyt 3 päivän ikäinen al...
-
Kyllä. Kaksi viivaa. Siinä ne on. Toinen on todella haalea, mutta silti ihan selvästi näkyy. Mielessä vielä helmikuun kemiallinen raskaus....
-
Biokemiallinen raskaus. Niin kai lääkärit sitä meidän kyytipojan aiheuttamaa plussaa kutsuvat. No, itse ajattelen, että se oli paljon ene...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti