Miten kaikki alkoi

Kaikki alkoi jo epäilyksellä ennen yritystä. Ei meille ehkä koskaan tuu lasta.

Olimme seurustelleet 4 vuotta ja ensimmäinen kerta tapahtui vasta häiden jälkeen. Olimme siis varmoja siitä, että haluamme elää yhdessä ja että suhteessamme on paljon muutakin kuin seksiä. Olimme samaa mieltä siitä, ettemme tule käyttämään ehkäisyä. Siihen ajatukseen liittyi kuitenkin moni murhe ja pelko. Mitä-jos-ajatuksia. Mitä, jos lapsia syntyisi alle vuoden välein kahdenkymmenen vuoden ajan. Mitä, jos henkinen ja fyysinen terveys ei kestä. Mitä, jos emme saa vakinaisia työpaikkoja. Mitä, jos syntyisi sairaitakin lapsia. Riittävätkö rahat isoon taloon? Kuka tukee silloin kun apua tarvitsee, verkosto on vieraalla paikkakunnalla kuitenkin ohut. Lisäksi oli vielä yksi mitä-jos-ajatus. Mitä, jos meille ei synnykään lapsia.

Mies piti ajatusta mahdottomana. Minulla todella säännöllinen kierros jo 11 ikävuodesta lähtien. Molemmat alle kolmekymppisiä. Kaikki toimii. Olemme terveitä, terveellisesti, monipuolisesti ja säännöllisesti syöviä, tavallisen arkirytmin eläviä, ei-tupakoivia, ei alkoholia nauttivia, ulkoilevia normaalipainosia ihmisiä. Todennäköisyys kärsiä tahattomasta lapsettomuudesta on pieni ja vielä pienempi meidän kohdalla. Mutta itse pidin tätä mitä-jos-ajatusta kuitenkin mahdollisena. Ei kuitenkaan ollenkaan käynyt mielessä, että meille voisi syntyä yksi lapsi ja lapsiluku jäisi siihen. Kai nyt joko tulee helposti raskaaksi tai ei ollenkaan. Mutta vain kerran? Ei näin voi käydä.

Eikö? Kyllä. Näin voi käydä. Vuosi meni. Yritystä oli. Epätoivo iski monesti. Miten en tuu raskaaksi. Onko minussa joku vika? Ei meille ehkä koskaan tule lapsia. Kannattaako edes enää toivoa? Joka kerta pettymys. Kuvittelin kaikenlaisia ensimmäisiä raskausoireita. Vihlausta mahassa. Pahoinvointia. Huimausta. Metallimaku suussa. Finnejä. Ei finnejä. Väsymystä. Itkuisuutta. Kun tarpeeksi googlaa niin kyllä joku kertoo, että juuri huomattu olotila voisi viitata raskauteen. Niinpä, testihän antaisi varmuuden. Voi niitä testejä. On tehty viikko ennen menkkojen alkua. On tehty pari päivää ennen niiden alkamista. On tehty päivänä jolloin menkkojen piti alkaa. Ja kyllä ne sitten alkoikin – testin tekemisen jälkeen. Voi kun valkoista testiä voi pyöritellä ja käännellä eri valoissa suuntaan ja toiseen ja kuvitella että ehkä, ehkä ihan hento viiva voisi olla just siinä missä pitäisi olla. Mutta sitten taas. Menkat alkaa.

En enää ajatellut, että meistä voisi tulla perhe. Aloin hyväksymään, ettei meitä ole tarkoitettu vanhemmiksi. Ostin siteitä jo pari viikkoa ennen kuin menkkojen piti alkaa. Söin magneesiumia siinä toivossa, että mahakivut menkkojen alkamispäivänä olisi kestettävissä paremmin. Sitten menkat ei alkanutkaan. En edes tehnyt testiä, sillä tiesin, että kyllä ne sitten taas heti alkaa kun testi näyttää valkoiselta. Ja tiesin, etten ollut raskaana, koska ei minulla ollut yhtään ainuttakaan oiretta. Mutta toisin kävi. Olin raskaana. Meistä tuli perhe. Meille syntyi ihana tyttö. Aarre. Niin rakas, että monesti voisin haljeta rakkaudesta. Kiitollisuudesta. Ilosta.

Moni ajattelee nyt varmasti, että eihän tuo tiedä mitään lapsettomuudesta. Vuosi on lyhyt aika. Syntyihän sitten lapsi. Niinpä. Mutta ei minun lapsettomuus loppunut siihen.