Lapsellisen arki – ristiriitaisia tunteita

Olin minä niin toivonut tätä. Niin kovasti. Unelmoinut. Kuvitellut. Itkenyt epätoivosta. Nyt se oli totta. Uusi pieni elämän alku, suuri lahja annettu meille. Aivan ihanaa. Kyllä. Mutta elämä ei ollut täydellistä vaan täynnä ristiriitoja.

Arki muuttui kertaheitolla. Parisuhteeseen tuli kriisi. Siitä toisessa tekstissä ehkä enemmän. Jos uskallan kertoa siitä.
Olin niin toivonut lasta ja pyöritellyt silmiä, kun joku pienen vauvan äiti oli kertonut väsymyksestä. Miten se kehtaa valittaa, hänellä on kaikki hyvin, hänellähän on lapsi. Tai miten kehtaa avautua, ettei vaatteet enää pysy puhtaana. Tai ettei ehdi syödä. Että ei enää ole elämässä muuta eikä muita ihmisiä kuin se vauva. Niinhän se kuuluu olla. Olisi nyt onnellinen.

Niinpä. Näinpä. Nyt itse siinä tilanteessa. Onko minulla oikeus olla väsynyt? Onko oikeus pyytää apua, kun en tiedä miten huushollia pyörittelisin samalla kun olen kaiken ajan vauvassa kiinni? Onko oikeus tuntea avuttomuutta kun vauva itkee mahakipuja, enkä osaa auttaa häntä? Onko oikeus tuntea myös kielteisiä tunteita lasta kohtaan? Minähän olin niin toivonut lasta. Ja minä myös niin rakastan lasta. Koin olevani todella yksin. Lapsettomuudesta kärsinyt, nyt kuitenkin äiti, mutta niin hämmästynyt kaiken uuden edessä. Kuka voisi ymmärtää?

Ajatukset raskaaksi tulemisesta muuttuivat myös kertaheitolla. Pelko, että mitä jos tulisin raskaaksi vauvan ollessa alle 3kk? Ikäeroksi lapsille tulisi alle vuosi. Tutuilla on näin. Todella rankkaa. Itseäni en niin ajatellut siinä, fyysinen kunto oli kestänyt raskautta hyvin, synnytys oli paljon paremmin sujunut kuin mitä olisin voinut kuvitella. Imetys onnistui. Mutta arjen pyöritys vauvan kanssa. Se oli jotain ihan uutta. Samoin kaikki mahdolliset uudet tuntemukset.

En tullut raskaaksi vauvan ollessa alle 3kk. En tullut raskaaksi vauvan ollessa alle 8kk. Niin, meillä oli silloin parisuhteessa todella vaikeaa - ei lapsettomuuden takia. Se parisuhdekriisi oli melkoinen ja pitkä.
En tullut kuitenkaan myöskään raskaaksi vauvavuoden loppupuolella, vaikka kriisi alkoi helpottua ja rakkaus ja läheisyys palasivat. En tullut raskaaksi ennen kuin tyttö täytti 2. Eikä ennen kuin tyttö täytti 3. Tyttö on nyt jo yli 5v. Enkä ole tullut raskaaksi.

Joku nyt sanoisi, olkaa iloisia, että teillä on lapsi. Ei kaikille anneta edes sitä yhtä. Niin. Tiedän. Mutta se ei auta tässä tuskassa ja epätoivossa. Ei yhtään. Lapsettomuus on minulle yhtä todellisuutta kuin hänelle, jolla ei ole edes sitä yhtä. Yhtä todellisuutta kuin hänelle, jolla on 7 lasta, mutta toivoo 8.

Lapsettomuus saa minut edelleen itkemään. Se saa minut olemaan katkera. Se saa minut todella mustasukkaiseksi. Välillä tuntuu todella vaikealta hengittää. Se saa minut lukemaan muiden kertomuksia lapsettomuudesta ja tekstit saavat lähes aina kyyneleitä valumaan. Se saa minut lukemaan neuvoja, miten tulisi raskaaksi. Se saa minut iloitsemaan ja itkemään myös silloin, kun joku pitkästä lapsettomuudesta kärsinyt tuleekin raskaaksi. Ja se saa minut toivomaan onnistumista joka ikinen kuukautiskierros.